torstai 15. marraskuuta 2012

Kuivuus ja tarjous

Minä kärsin kuivasta ihosta ja se ongelma on vaan pahempi talvella. Se tarkoittaa siis sitä että talvella menee ihonhoito uusiksi.
Tällä viikolla olin etsimässä uutta kasvovettä kuivalle iholle ja samalla löysin kokonaan uuden ihonhoitorutiinin kuivalle iholle.

Sokoksella on (toivottavasti edelleen) mahtava PHYTOMERin tarjous.


Pakettiin kuuluu meikinpoistoaine, kosteustusvoide (molemmat koot kokonaisia) ja matkakokoinen kasvovesi. Voide on tarkoitettu nimenomaan kuivalle iholle, muut tuotteet kaikille ihotyypeille. Paketin hinta oli 39.90. Tarjous oli houkutteleva jo pelkästään siksi että yksittäin ostettuna pelkän voiteen hinta olisi melkein 50€.
Eli jos haluatte, niin äkkiä Sokokselta katsomaan onko tarjous voimassa.

En ole ennen käyttänyt PHYTOMERin tuotteita joten jos joku lukija on niin kertokaa mitä pidätte. Nehän ovat tuotteita joita käytetään kauneushoitoloissa.
Koska olen käyttänyt tuotteita vasta muutaman päivän, en osaa antaa arviota vielä. Jos sellaisen haluatte myöhemmin, niin kertokaa kommenteissa :) Tähän asti ainakin olen ollut tyytyväinen.

Mistä haluaisit lukea seuraavaksi? Kynsistä? Meikeistä? Vai jostain muusta? Kerro toki :)

tiistai 6. marraskuuta 2012

Marraskuu

Voi että

On nyt postaukset jääneet vähälle. Ikävä on kirjoittamista, mutta tuntuu aina olevan kiire :(

Jos lukijoilla on mitään talvitoiveita (tai muita) niin kertokaa ihmeessä. Yritän taas päästä jalkeille kirjoittamisessa.




Kaunista syksyä kaikille <3

maanantai 29. lokakuuta 2012

Peilikaapin sisällä

Olenkohan minä vain tavallsita uteliaampi ihminen vai kiinnostaako muitakin mitä muilla on meikkipusseissa ja WC:n kaapissa etc?!
Kylpyhuoneen peilikaappiin kertyykin jos jonkinlaista. Katselin tuossa illalla pesulla käydessäni omaani ja ajattelin, että tästähän saisi hauskan postauksen. Osa voi tyydyttää uteliaisuuttaan ja saada vaikka jotain vinkkejäkin :)


Alimmalta hyllyltä lötyy hammasharja ja -tahna. Sen lisäksi pumpulipuikkoja, hammaslankaa yms mikä ei ole hirvittävän mielenkiintoista.


Keskihyllyllä on mm kasvojenpesuun tarvittavat tuotteet. Eritysmaininnat Erisanin puhdistusaineelle (tehokas meikinpoistaja ja erittäin hyvä herkälle iholle) ja kahdelle Cliniquen tuotteelle (kasvovesi ja hellävarainen kuorintavoide). Noiden lisäksi tällä hyllyllä joitain koruja ja hygieeniatuotteita.


Ylimmältä hyllyltä löytyy tuotteita joita käytän harvemmin. Osiksen hiuspuuteri alkaa olla niin lopussa että säästelen sitä :) Ja tuota Garnierin tuotetta ei Suomessa taida tällä hetkellä tarvita...


Peilikaapin päällä on hiustuotteita ja sellaisia pulloja jotka eivät koon puolesta mahdu kaapin sisälle. Huomaako minkä merkin tuotteita tykkään käyttää hiuksissani. Erityisen mieluisia ovat TRESemmén hiuslakka ja tuuheuttava suihke. 


Tällainen hassu pikku postaus tähän iltaan :) Tätä tehdessä mieleen tulikin, että olisi aika löytää uusi kasvorasva talveksi. Tuo kylmyys kuivattaa niin pahasti. Onko sinulla mtään talven suosikkituotteita? Temppuileeko ihosi kun vuodenajat muuttuvat. 
Olisi kiva kuulla suosituksiasi :)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Arjen pieniä iloja

Pitkän päivän päätteeksi on ihana keksiä jotain pientä rentouttavaa ja piristävää. Tänä iltana nautiskelen laventeli jalkakylvystä.




Käytin ihanaa LUSHin Ickle Baby Bot kylpypalloa. Se laitetaan veteen ja se sulaa sinne. Ja tuoksu on aivan mahtava.
LUSH on yksi lempikaupoistani. Sieltä löytyy vaikka mitä ihania kylpytuotteita ja paljon muutakin. Jo pelkästään kauppaan astuminen on yhtä aromaterapiaa.






Osa rentouttavaa iltaa on mielestäni myös hyvä musiikki.
Tänä iltana minulla oli kuuntelussa mm:
Jamie Cullum - Grand Torino
Sia - Breathe Me
Ed Sheeran - Give Me Love

Oletko sinä tutustunut LUSHin tuotteisiin?

maanantai 22. lokakuuta 2012

Itsensä tunteminen

Se, että blogini käsittelee pääasiassa kosmetiikkaa yms, ei tarkoita sitä että ajattelisin sen olevan onnellisuuden tai hyvän olon lähde.
Ekassa postauksessani kirjoitin loppuun Let your inner beauty shine through. Ja uskon että silloin kun sisin on "kaunis", voi koko ihminen olla kaunis. Sisäinen kauneus heijastuu ihmisen koko olemukseen.

Itsensä tunteminen ja kehittäminen on mielestäni osa tuota sisäistä kauneutta.
Olen aina ollut kiinnostunut psykologiasta. Minua kiinnostaa erilaiset ihmistyypit. Mielestäni itsensä kehittäminen voi alkaa vasta sitten kun tietää millainen pohjimmiltaan on ja ymmärtää miksi toimii eri tilanteissa niin kuin toimii. Elämä tietysti opettaa paljon, mutta ulkopuolinen apu voi myös auttaa.

On olemassa teoria, jonka mukaan kaikki ihmiset voidaan jaotella karkeasti 16 ihmistyyppiin. Näitä persoonallisuustyyppejä kuvaavat neljän kirjaimen lyhenteet.
Lyhenne muodostuu kirjaimista:
I - Introvertti tai E - Ekstrovertti (asenne ympäristöön)
S - Sosiaalinen tai N - Intuitiivinen (tapa hankkia tietoa)
T - Ajatteleva tai F - Tunteva (päätöksenteon peruste)
J - Harkitseva tai P - Spontaani (elämäntyyli)

Testin voi tehdä netissä ja aiheesta löytyy myös paljon informaatiota eri sivustoilta.

Oma tyyppini on ISFP. Introvertti, Sosiaalinen, Tunteva, Spontaani.
ISFP kuvataan "taiteilijaksi".

Jos haluat tehdä testin se löytyy esimerkiksi tästä linkistä:
http://www.humanmetrics.com/cgi-win/JTypes2.asp
Testi on englannin kielellä.
Tämä on aiheena mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Sen avulla voi ymmärtää itseään vähän paremmin ja se voi myös auttaa ymmärtämään toisia.
Olisi hauska tietää minkä tuloksen sinä saat testistä. Jos siis teet testin kirjoita tuloksesi kommentteihin :)


(lisäinfoa http://fi.wikipedia.org/wiki/Myers%E2%80%93Briggsin_tyyppi-indikaattori)

lauantai 20. lokakuuta 2012

6 tuotetta joita ilman en voisi elää

6 products I can't live without -tagi on kulkenut blogeissa ja YouTubessa jo kauan. Ideana on kertoa kuusi kauneustuotetta, jotka ovat ehdottomia lemppareita. Yhden tulee olla ihonhoitoon liittyvä, yhden hiustuote ja yhden meikkituote. Kolme muuta voi olla mitä vain itse haluaa mainita.

Tässä minun "6 tuotetta joita ilman en voisi elää":

1. Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream

Kuvassa myös 8h Cream
 huulivoide

Sain tämän rasvan lahjaksi jonkin aikaa sitten ystävältäni ja sen jälkeen olen käyttänyt sitä joka päivä. Se tuntuu toimivan kaikkeen. Tuotteen kyljessä kerrotaan, että se rauhoittaa pieniä ihoärsytyksiä. Auttaa myös palovammojen (auringossapalamisen yms) oireisiin. Sitä voi käyttää ihon hilseilyyn, lohkeiluun yms.
Itselläni rasva toimii mainiosti huulissa ja kynsinauhoilla. Käytän sitä myös jos ihollani ilmenee jotain tilapäistä kuivumista.








2. Hoitoaine

Hiusten kohdalla oli vaikeuksia keksiä mitä ilman en voisi elää. En ole ollenkaan hyvä hiusten laitossa. Se on turhauttavaa hommaa minun kohdallani. Mutta tajusin sitten, että ilman hoitoainetta se olisi varmaan vielä turhauttavampaa. Mutta valitettavasti minulla ei ole olemassa mitään ehdotonta lempparia.
Joten jos sinulla on ideoita niin kerropa :)

3. SENSAI Liquid eyeliner

Parempia kuvia toisessa
 postauksessa


Ei varmaan tule yllätyksenä jos olette lukeneet aiempia postauksiani. Tämä tuote on saanut jopa ihan oman sellaisen, missä ylistän sen maasta taivaisiin :) Siitä voi lukea täältä.










4. Clinique Clarifying lotion nro 2

Elin pitkään niin etten käyttänyt ollenkaan kasvovettä. Kaverin luona ollessani kuitenkin kokeilin sitä ja järkytyin kuinka paljon kasvoilta lähtee likaa vielä meikkien pesemisen jälkeenkin. Suuntasinkin kauppaan ja monien suositusten perusteella päädyin tähän.
Cliniquen pisteellä myyjä auttaa valitsemaan juuri omalle iholle sopivan tuotteen. Itselläni on kuiva iho johon ilmestyy aika-ajon epäpuhtauksia. Siksi minulle valittiin nro 2.
Kasvovesi on hiukan kuoriva ja se auttaa saamaan tasaisen ja kirkkaan ihon.
Käytän sitä aamuin ja illoin.




5. M.A.C huulipuna, väri SNOB


Tämän lisäsin tänne, koska se on minun lemppari huulipuna. Se on väri jota tykkään käyttää vuoden ympäri ja se sopii mielestäni ihonväriini täydellisesti.
Väri on hiukan lilaan taipuva vaaleanpunainen, mutta se ei ole liian räikeä. Tuntuu täysin omalta :)
Huulipuna on myös huulilla hyvin miellyttävä. Se on M.A.C:in koostumuksista versio Satin. Siinä ei ole kimalletta, mutta se ei ole myöskään täysin matta.






6. Silmänympärysvoide



Minulla on hyvin herkkä silmänympärysiho. Jokailtainen silmien pesu kuivattaa ja silloin ihoa kiristää. Tarvitsen ehdottomasti silmänympärysvoiteen aamuin ja illoin vesipesun jälkeen.
Tällä hetkellä käytän LUMENEN Vitamin C+ Heleyttävää Silmänympärysvoidetta. Se on toiminut hyvin ja se on myös erittäin riittoisaa.






Mitkä ovat sinun ehdottomasti lempituotteet? Kuulen aina mielelläni toisten suosituksia :)





p.s. Anteeksi kuvien huono laatu. Yritän kehittyä siinä :/


perjantai 19. lokakuuta 2012

Ai siis mitä sä peset..?!

Mun tietoisuuteen tuli jokunen aika sitten jotain mitä en ollut aiemmin edes ajatellutkaan. Mutta sitten kun mä rupesin ajattelemaan sitä mä en pystynyt enää olla ajattelematta sitä.
Kyseessä on hiusharjojen peseminen. Joo HIUSHARJOJEN. En tiedä olenko ainut ihminen jolle se tuli totaalisena shokkina?! Mutta sen jälkeen hiusharjat on ällöttänyt mua aivan valtavasti :)
Ajatella nyt sentään mitä kaikke niihin jää kiinni päivän, viikon tai kuukauden aikana. Kyllähän me kaikki varmasti poistetaan niistä irtohiukset, mutta entäpä muotoilutuotteet ja jopa rasva päänahasta. Hyi sentään!

Onneksi niiden peseminen on helppoa, eikä se vaadi mitään erityisiä aineita.
Kaikki mitä tarvitset on käsitiskiaine, vanha hammasharja ja tottakai vettä.

Tarvikkeet
Lähtötilanne. HYYYI!

Ennen vesipesua harjoista kannattaa poistaa kaikki irtohiukset. Luonnonharja-harjoista ne lähtee kätevästi kamman avulla. Suosittelen käyttämään jotain edullista (sellaista minkä rikki meneminen ei haittaa).



Itse pesen harjat kylpyhuoneessa. Laitan kuumaa vettä ja tiskiainetta altaaseen ja hetkeksi harjat sinne likoomaan.

Puuvarret suosittelen jättämään kuiville. Ne voivat irrota jos likoavat kauan

Sen jälkeen käyn harjat ja kammatkin läpi hammasharjalla ja tiskiaineella.


Lopuksi vielä huuhtelu kuumalla vedellä.



Pestyt harjat voi asetella pyyhkeen päälle kuivumaan.

JEE puhdasta! :)

Voihan se olla, että tämä on muille ihan itsestääselvyys. Toivottavasti oli joillekin hyödyllinen :)
Jos sinulla on ideoita minulle uusiin postauksiin, niin kirjoittele vapaasti vaikka tuonne kommenttiosastolle!




sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pöpöjä.. APUA!!

Tuntuu, että koko ajan on joku virus tai muu sen tapainen liikkeellä. Aina on joku tuttu kipeenä. Tai jos ei tuttu niin joku ratikassa yskii takana niin, että tuntee pisareet niskassa. HYI! Olen itse sellainen ihminen joka ei halua koskea julkisilla paikoilla ovenkahvoihin tai kaiteisiin. Mutta joskus on pakko. Liikkuvassa bussissa kosken mielummin tankoon kuin kaadun ja nuolen lattiaa.
Silloin onkin hyvä olla laukussa jotain millä voi puhdistaa kädet. Aina kun ei ole mahdollista pestä käsiä vedellä ja saippualla.

Tässä apuun voi tulla käsidesi.
Perinteisin pahanhajuisen käsidesin sijaan olen kuitenkin ihastunut The Body Shopin ihanan tuoksuisiin Hand Cleanse Gel tuotteisiin!


Mango, Satsuma ja Greippi

Näitä kätevän kokoisia pulloja on kätevä kuljettaa mukana. Tuollaisen näppärän geelin voi sujauttaa vaikka jokaiseen käsilaukkuun.
Itselläni on kolme eri tuoksua. Tuoksu jää käsiin pitkäksi aikaa, joten jos et ole vahvojen tuoksujen ystävä nämä eivät pakosti ole sinua varten. 

Tuoksuvalikoima oli myös laaja. Näiden kolmen tuoksun lisäksi valikoimasta löytyy Sitruuna, Mansikka ja Kookos. 
Hintakaan ei ole päätä huimaava. Yksi käsidesi maksaa 3.70€.  
(Tässä vielä linkki The Body Shopin sivulle, missä kerrotaan tuotteesta lisää http://www.thebodyshop.fi/fi/satsuma-hand-cleanse-gel/90353/dp?openGroup=392). 


Miten sinä suojaudut syysflunssalta? Onko käsidesit mielestäsi turhia siinä taistelussa?
Tervettä syksyä kaikille :D

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kluuvi VIP Shopping

Pääsin eilen osallistumaan Kluuvi kauppakeskuksen VIP Shoppin iltaan.


Tarjolla oli kuohuviiniä ja pientä naposteltavaa. Liikkeissä oli myös tarjouksia ja alennuksia. Vaate ostokset jäi minun osaltani kokonaan, mutta yllättäen INGLOTin meikkejä lähti muutama mukaan :)
Olen halunnut jo jonkin aikaa ostaa punaisen huulipunan, mutta en ole saanut aikaiseksi (löytänyt mieluista). Päätin nyt mennä INGLOTista katsomaan löytyisiko sopivaa. Siellä oli illan ajan kolme kahden hinnalla tarjous, joten houkutus oli valtava :) Matkaan lähtikin huulipuna ja kaksi huulenrajauskynää.





Huulipuna on väri nro 408
Nude rajauskynä on väri nro 859
Punainen rajauskynä on väri nro 58



Pieni luksus arki-iltana piristää kyllä kummasti. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut!
Miten sinä hemmottelet itseäsi arkena? Vai kuuluuko sellainen vain viikonloppuun?




keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Värin vaihto :)

Viimeksi kun kirjoitin kynsistä sanoin, että kynnet on helpoin tapa lisätä väriä elämään. Mainitsin myös, että violetit kynnet on yksi syksyn lemppareistani. Joten tässä minun versioni.


Minulla tänään:
- Pohja- ja päällyslakka Sally Hansen Diamon Shine Base&Top Coat (lemppari!)
- GOSH Nail Lacquer väri 571 Wild Lilac
- Wet n Wild Wild Shine väri Eggplant Frost

Ihana siniseen hohtava violetti.

Mikä on sinun syksyn lemppari kynsilakka?

Eyelinereiden parhaimmistoa!

Eyeliner... voi olla hyvin hyvin turhauttavan hankalaa. Ja vaihtoehtoja on monesti aivan liikaa. En tiedä muista, mutta aiemmin ostin samaa tuttua tuotetta vaikken ollut siihen tyytyväinen, ihan vaan sen takia etten tiennyt mistään paremmasta.
Vääränlainen tuote voi tehdä eyelineristä inhokkimeikin. Se voi olla sotkuista ja täydellisen kissasilmän luominen voi tuntua mahdottomalta.

Hyviä eyelinereita on kuitenkin olemassa :) Tässä minun ehdoton lempparini:


 SENSAI Liquid Weyeliner (hinta Sokoksella 37,50€, refill pakkaus 17,60€)
"Elegant, easy-to-use eyeliner has extremely fine brush for smooth, precise lines."
Sensain nettisivuilla oleva kuvaus osuu taysin nappiin. Tällä eyelinerilla onnistuminen on helppoa.

Haluatpa ohuen tai paksun rajauksen, tällä se onnistuu helposti.

Täyttöpakkaus kynän sisällä.
Hienoa tässä kynässä on se, että yksi täyttöpakkaus kestää kauan. Minulla yksi kestää n.6kk.
Kun siis kerran investoi kynään, ei täyttä hintaa tarvitse maksaa enää toista kertaa.
Itse maksan mielelläni 17,60 kerran kuudessa kuukaudessa mahtavasta tuotteesta, kuin 10 euroa kerran kuukaudessa huonommasta eyelinerista.




Oletko sinä ohuemman rajauksen ystävä vai pidätkö dramaattisemmasta kissameikistä?



Näissäkin harjoitus tekee mastarin! :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Putelit ojennukseen!

Kun meikkikokoelma alkaa kasvaa, on pakko keksiä keino pitää kaikki järjestyksessä. Yksi ärsyttävin asia minkä tiedän on se, että yksittäisiä purkkeja ja puteleita löytyy joka kaapista. Toisaalta jos kaikki on samassa isossa pussissa, voi lopputulos olla hyvin sotkuinen (rikkoutunut puuteri, räjähtänyt meikkivoide jne :/ ). Tällä tavoin voi myös välttyä tuotteiden rikkoutumiselta.

Siisteyden lisäksi, toimiva "meikkiensäilytyssysteemi" auttaa käyttämään kaikkia tuotteita hyödyllisesti. Mikään tuote ei jää kaappiin vanhenemaan vaan tulee käytetyksi. Se että kaikki tuotteet ovat kätevästi käden ulottuvilla auttaa muistamaan mitä jo omistaa. Silloin voi välttyä turhilta ostoilta.

Selasin netissä erilaisia ideoita ja sieltä löytyikin kivoja vaihtoehtoja. Onpa kokoelma iso tai pieni, nämä ovat toimivia vaihtoehtoja.

 Tämä on mielestäni todella hauska idea. Tässä pyörivässä telineessä on paljon tilaa eri kokoisille purnukoille. Eikä tuo veisi paljon tilaa vaikkapa kylpyhuoneen nurkasta. Löytyisiköhän tällainen esimerkiksi IKEAsta?!
 Tässä on helppo vaihtoehto. Muovisia säilytyskorja saa melkein joka kaupasta. Jos ei halua säilyttää meikkejä näkysillä, voi säilytyskorit laittaa vaikka kirjoituspöydän vetolaatikkoon.
Tässä on esimerkki siitä miten isonkin kokoelman saa mahtumaan suhteellisen pieneen tilaan. Erilaisia säilytyskorja ja -purkkeja saa mistä tahansa kaupasta mikä myy toimistotarvikkeita. IKEA on yksi varma vaihtoehto, mistä löytyy mieluinen vaihtoehto jokaiselle.





Toimistotarvikkeet ovat loistava tapa järjestää meikkisi. Suomalainen Palaset merkki valmistaa siihen erinomaisesti sopivia lokeroita, lippaita ja telineitä. Omat meikkini ovatkin järjestetty Palaset tuotteiden avulla.

 Meikkinurkkauksessani on päällekkäin kaksi Palalipasta. Molemmissa lippaissa on kolme lokeroa.
Sen vasemmalla puolella on kaksi Kynätelinettä.

     
 Palalippaissa säilytän kaikki meikkini. Huulipunat, huulikiilteet ja huulirasvat omissa lokeroissaan.
Luomivärit, meikki-/peitevoiteet ja puuterit/poskipunat omissaan.







Kynätelineissä säilytän siveltimet yms ja meikkikynät/maskarat.











Näiden lisäksi minulla on erikseen säilytyskori niille tuotteille joita käytän päivittäin. Tämän korin sisältö vaihtelee aina sen mukaan mitä haluan käyttää.






















Toivottavasti nämä auttavat sinua ideoimaan omaa säilytystilaasi tai tuomaan vanhaan jotain uutta. Syksykin voi olla uudistuksen aikaa. Jos vaatekaappisi saa keväisin kevätsiivouksen, niin anna tänä syksynä meikeillesi syyssiivous :)


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Syksyn väreissä

Minulle värit ovat tärkeä osa elämää. Pidän siitä, että kotini on värikäs ja pirteä. Rakastan syksyä kun luonto on yhtä upeaa väriloistoa. Syksyllä myös värit joita haluan laittaa kasvoilleni muuttuvat. Pinkin poskipunan sijaan käytän jotain ruusuisempaa. Korallin huulipunan sijaan käytän jotain violettiin taittuvaa.

Yksi helppo tapa luoda syksyistä tunnelmaa väreillä on kynsilakka. Kesällä pinkit, oranssit, turkoosit ja muut iloisen pirteät värit ovat omiaan, mutta syksyllä tykkään vaihtaa johonkin tummempaan. Lemppareitani ovat upeat violetit ja punaiset.

Tänään valitsin punaista. Punainen huulipuna on kaunista, mutta se voi monien mielestä olla hiukan pelottavaa. Jos kuitenkin haluaisit tuoda jotain punaista kokonaisuuteesi, kokeileppa sitä kynsilakan muodossa.




Minulla tänään:
-Rimmel Wear Maxx väri 324 Fever
-O.P.I Nail Lacquer väri The Show Must Go On!
-Pohja- ja päällyslakkana Sally Hansenin Diamon Shine Base&Top Coat



O.P.I:n lakka toimii kivana yksityiskohtana. Tätä hauskaa ideaa voi kokeilla millä tahansa värillä.
Kesällä lempparini oli pinkit kynnet harmaalla aksenttikynnellä.

Kivaa ja värikästä syksyä!


Kaikki alkoi keväällä 2009

Keväällä 2009 törmäsin johonkin yllättävään. Selailin YouTubea ja löysin erikoisen videon. Siinä nuori tyttö kertoin omasta hiustenlaittorutiinistaan. Video oli tämä:


Löysin YouTuben meikkiguru yhteisön.
Samalla löysin itsestäni pienen meikki/kosmetiikka-addiktin. 

Kaverini innostamana aloitan tänään tämän blogin. Idea on minulle vielä hiukan vieras, mutta samalla hauska. Nyt voin puhua (kirjoittaa) aiheesta niin paljon kuin jaksan, ilman että ystäväni kyllästyvät kuoliaaksi :)

Hope you enjoy!

- Let your inner beauty shine through -