torstai 28. helmikuuta 2013

Kuivapesu sallittu

Se on mahtava tunne  kun on juuri pessyt hiukset. Se tunne harmillisesti katoaa nopeasti. Välillä tuntuu, että kun päivän päätteeksi palaa kotiin niin hiukset ovat jo rasvaisen näköiset. Ja kaikki merkit siitä, että niille olisi aamulla jotain tehnyt ovat kadonneet. Peilissä näkyy rasvainen litteä letti. Ja mites sitten seuraava päivä?! Eihän hiuksia joka päivä kannata pestä.

Olen löytänyt uuden rakkauden kuivashampoista. Se on varmasti jo tuttu tuote monille, mutta ajattelin kirjoittaa omia käyttö- ja merkkisuosituksia.





Käyttötapoja on varmasti monia, mutta itse käytän sitä pääasiassa kolmella tavalla.
Hiustenhan ei tarvitse olla likaiset jotta sitä saisi käyttää. Kuivashampoolla saa ihanasti volyymia ja tuuhetta puhtaisiin hiuksiin. Itse suihkautan sitä juureen pesun ja kuivauksen jälkeen. Vältyn sillä tavalla myös tupeeraukselta.
Seuraavana päivänä kun hiukset alkavat olla jo hiukan rasvaiset, saa hiuksiin raikkautta ja uutta eloa kuivashampoolla. Se imee ylimääräisen rasvan ja hiuspohja saa levätä, kun ei joka päivä pese hiuksia.
Kuivashampoo on myös loistava apu kampausten ja perus ponkkareiden kanssa. Ponihäntään saa uutta ilmettä ja tuuheutta kun suihkuttaa kuivashampoota päälaelle ja sen jälkeen hiukan tupeeraa. Oma ponkkari näyttää ainakin paljon paremmalta.



Tämänhetkinen suosikkini on Batisten xxl volume kuivashampoo.
Batistella on monia erilaisia versioita joista olen kokeillut kahta.
Tämä antaa nimensä mukaisesti tuuheutta joka kestää koko päivän.
Batisten kuivashampoita myy KICKS. Hinta vaihtelee 6,90-7,90 riippuen tuotteesta.






Tykkäätkö sinä käyttää kuivashampoota? Onko lempparia? :)

Ihanaa kevättä!